Voiko muutoksen tekemistä helpottaa?

Jokainen tietää, että muutos ei ole helppoa. Oli kyse sitten omista tai muiden toimintatavoista, muutoksen aikaansaaminen on vaikeaa. Kysykää vaikka kaikilta jotka tänäkin vuonna päättivät aloittaa uuden terveemmän elämän. Mutta voiko muutoksen aikaansaamista helpottaa? Onko olemassa keinoja jolla voisit parantaa onnistumisen todennäköisyyksiä?

Chip ja Dan Heath kuvailevat loistavassa muutoksesta kertovassa kirjassaan* kolme keinoa jolla voit lisätä onnistumisen todennäköisyyksiäsi merkittävästi: direct the rider, motivate the elephant & shape the path. Heathin veljekset vertaavat ihmisen mieltä elefanttiin ja sen ratsastajaan. Ratsastaja on looginen mielemme, se joka kykenee rationaaliseen ajatteluun. Elefantti taas on tunteellinen puolemme, eli liskoaivomme (kts. http://markkinoinninrajamailla.wordpress.com/2012/04/11/miksi-sabotoit-itseasi/). Ratsastaja pystyy pakottamaan elefantin toimimaan niin kuin se haluaa jonkin aikaa, mutta ajan kuluessa jos elefantti panee vastaan, ratsastaja väsyy ja elefantti voittaa. Näin käy usein laihduttajien keskuudessa siinä vaiheessa kun heidän itsehillintänsä pettää. Mutta kuten oikeitakin elefantteja, myös mieltämme pystyy helpottamaan matkaamaan oikeaan osoitteeseen luomalla sille hyvän polun.

Ratsastajan, eli rationaalisen mielemme ohjaamisessa tärkeintä on antaa selkeät ohjeet. “Syö terveellisemmin” ei ole selkeää. Mitä oikeastaan on terveellisemmin ja kuinka paljon? Huomattavasti parempi neuvo on syödä puoli kiloa vihanneksia päivässä, vaikkakin tässäkin muodostuu hahmottamisongelma. Kuinka paljon oikeastaan on puoli kiloa vihanneksia? Vielä parempi on poistaa liikkumavara kokonaan; syö kaksi tomaattia ja yksi kolmasosa kurkusta joka päivä, kaikkina päivinä. Nyt joko toteutat neuvoa tai et; ei liikkumavaraa, ei epäselvyyttä. Ihmisillä on tapana rationalisoida omaa käyttäytymistään itselleen, oli se kuinka epäloogista tahansa. Kuinka usein itse olet jäänyt sohvalle katsomaan TV:tä treenamisen sijaan sillä verukkeella, että huomenna kuitenkin varmana menet? Poistamalla liikkumavaran varmistut siitä, että henkisten oikoteiden käyttäminen on ainakin vaikeampaa.

Elefantin, eli tunteellisen mielemme motivoimiseen on useita eri keinoja. Useimmat yritykset yrittävät saada työntekijöitä motivoitumaan palkkaamalla konsultteja ja kouluttajia puhaltamaan yhteishenkeä työporukkaan. Valitettavan usein tulokset tuntuvat jäävät lyhyiksi sillä viimeistään parin viikon kuluessa ihmiset palaavat vanhoihin toimintatapoihinsa. Jotkut yritykset yrittävät saada ihmisiä muuttumaan pelolla, kuten esimerkiksi Stephen Elopin kuuluisa palavalla lautalla -memo (http://www.itviikko.fi/uutiset/2011/02/09/elopin-tyly-arvio-nokia-on-palavalla-alustalla/20111927/7). Kuten Nokian esimerkistä huomaamme, tämäkään ei aina ole paras mahdollinen vaihtoehto. Onhan Nokialla kuitenkin mennyt ainoastaan entistä huonommin vaikka metaforiselta lautalta onkin jo hypätty mereen.

Koska elefanttimme elää tunteista eikä omaa rationaalista ajattelukykyä, sille on turha yrittää perustella asioita järkiseikoin. Sen sijaan elefanttimme motivoimiseen tarvitaan jotakin joka vaikuttaa tunteisiimme. Elektroniset kommunikaatiovälineet voivat vieraannuttaa asiakaspalveluhenkilökunnan niin pahasti asiakkaistaan, että vierailu asiakkaiden luona saattaa muistuttaa että hekin ovat oikeita ihmisiä. Yritysjohtajat tekevät monesti töitä niin kaukana asiakasrajapinnasta, että suorittaville työntekijöille johdon linjaukset voivat olla täysi mysteeri. Pelkästään se, että alinkin porras tietää että heitä kuunnellaan voi riittää motivoimaan heitä tekemään parempaa jälkeä.

Toinen tapa motivoida elefanttia on pienentää muutosta. Useimmilla meistä on tehtäviä joiden aloittaminen on vaikeampaa kuin itse tekeminen. Useimmiten tällaisissa tapauksissa tehtävä jätetään viimeiseen mahdolliseen hetkeen jolloin pakko herättää motivaation. Tämä voi olla mitä tahansa: koulutyö, kodin siivoaminen tai tuntilistojen tekeminen. Voit pienentää aloittamisen vaikeutta sopimalla itsesi kanssa, että teet kyseistä tehtävää vain kymmenen minuuttia jonka jälkeen saat halutessasi lopettaa. Kymmenen minuuttia ei ole pitkä aika, jolloin henkinen kynnys aloittaa tehtävän tekeminen on huomattavasti matalampi. Kaiken lisäksi et aloitettuasi todennäköisesti kuitenkaan lopeta kymmenen minuuttiin.

Viimeisenä neuvona toimii polun luominen, joka on helpompaa kuin miltä se kuulostaa. Yksinkertaisin mahdollinen tapa luoda polku on käyttää tarkistuslistoja. Tarkistuslistat varmistavat että jokainen asia tulee hoidettua, eikä inhimillisiä erehdyksiä pääse tapahtumaan (ainakaan yhtä paljon). Se myös patistaa ihmisiä toimimaan listan mukaisesti, eikä luottamaan sokeasti siihen että asiat hoituvat. Tarkistuslistoista tulee myös nopeasti rutiiniluontoinen toimenpide, joka ei ei rasita ratsastajaa sillä se ei joudu pakoittamaan elefanttia toimimaan.

Muitakin keinoja on olemassa, kuten tapojen luominen. Moni meistä pitää ihmisiä tapojemme orjina, mutta tapoihinkin voi vaikuttaa ja niitä voi myös luoda. Jos organisaatiosi on kyennyt luomaan tavan jossa suurin osa ihmisistä käy kahvilla joka päivä samaan aikaan, miksei se kykenisi luomaan tapaa vastata jokaiseen asiakaskontaktiin tunnin sisällä? Hyvä keino luoda tapoja on asettaa “triggereitä”, eli toimintoja jotka laukaisevat toisen toiminnon. Joka päivä kun kello lyö kaksi, soitat yhdelle asiakkaistasi tai joka kerta kun saat asiakkaalta sähköpostin reagoit siihen jollain tavalla heti kuin vain kykenet. Triggerit poistavat turhan pähkäilyn ja auttavat luomaan hyviä tapoja sekä vähentävät taas kuormaa ratsastajalta.

Ihmiset tuskin haluavat tietoisesti tehdä asioista vaikeita, mutta heillä ei monesti joko ole käsitystä siitä mitä heiltä tarkkaan ottaen odotetaan, he eivät ymmärrä miksi jokin asia tulisi tehdä tai he yksinkertaisesti ovat jämähtäneet huonoihin tapoihin eivätkä osaa muuttua. Pitämällä mielessä yllä mainitut asiat, voit ainakin edesauttaa muutoksen onnistumista.

*Switch: How to Change Things When Change Is Hard (http://www.amazon.com/Switch-Change-Things-When-Hard/dp/0385528752)

Onko massamarkkinointi kuolemassa?

Tasaisin väliajoin löytyy joku, joka julistaa massamarkkinoinnin vääjäämätöntä ja lähestyvää kuolemaa. Perusteluksi esitetään muun muassa sitä, että digitaalinen kehitys on saavuttanut pisteen jossa yksilöidyt viestit ovat kustannustehokkaampia sekä räätälöitävissä yksittäisen vastaanottajan mukaiseksi, jolloin kalliiseen televisio- tai radiomainontaan ei enää kannata tuhlata eurojaan. Tämä on tavallaan täysin totta, sillä digitaalisia kanavia pitkin pystytään kohdentamaan viestejä paljon tarkemmin ja rajatummin kuin perinteisten mediakanavien kautta. Tämän lisäksi digitaalisessa viestissä on mahdollista käyttää hyväksi interaktiota vastaanottajan kanssa, ominaisuus joka vielä puuttuu perinteisestä mainonnasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että perinteinen media olisi tekemässä kuolemaa. Päinvastoin.

Digitaalisella medialla on vielä tällä erää haastavaa saada yhtä suurta yleisöä kiinni kuin TV:n kautta.  Vaikka TV -mainonta ei ole halvimmasta päästä, se on silti painetun median lisäksi ainut keino saada kiinni massat helposti ja hyvällä peitolla. Kahden-kolmen viikon kampanjalla voit saada kiinni valtaosan kohderyhmästäsi, joka voi olla satoja tuhansia ihmisiä. Koska meistä jokainen on erilainen, puhuttelevan viestin kehittäminen näin suurelle ihmisjoukolle on, noh, vähintäänkin haastaavaa. Etenkin kun aikaa on parhaimmillaankin reilut 30 sekuntia, useimmiten vähemmän.

Tässä kohtaa apuun tulee monimediaratkaisu. Kampanja voi elää verkossa, mutta sinne voidaan ajaa käyttämällä perinteisiä mainonnan kanavia. Näin voidaan yhdistää digitaalisen median tuoma interaktio, sekä perinteisen median tavoittavuus. Toki liikkuvien osien määrä kasvaa, mutta tällöin viestiä ei tarvitse survoa yhteen televisiomainokseen. Useimmiten mainostajat ohjaavat liikennettä televisiosta verkkoon pelkästään ilmoittamalla verkko-osoitteensa mainoksen viimeisten sekuntien aikana. Tämä ei tietenkään ole hirveän aktivoivaa, eikä sivustolla oleva sisältö välttämättä linkity mainokseen mitekään. Tarinan tulisikin olla jatkumo, joka alkaa perinteisessä mediassa ja jatkuu verkkosivustolla siitä mihin se televisiossa jäi.

Massamarkkinointi ei ole siis poistumassa mihinkään, se vain muuttaa muotoaan ja yhdistyy muiden kanavien kanssa. Digitaalisen median mahdollistama interaktio yhdistettynä perinteisen median tavoitettavuuteen on kombinaatio, joka voi parhaimmillaan olla erittäin tehokas. Kenelläkään kun ei taida enää nykyään olla varaa tehdä tehotonta mainontaa.

Epävarmuus on hyvästä

Epävarmuus, tuo epämiellyttävä tunne joka hiipii selkäpiitämme pitkin aina kun emme ole aivan varmoja siitä mitä teemme. Useimmat meistä yrittävät poistaa epävarmuuden tukeutumalla ohjeisiin, säännöksiin tai toisiin ihmisiin. Jopa kokonaisia toimialoja on kehittynyt epävarmuuden tunteen poistamiselle, kuten markkinatutkimus. Jos toteutus menee puihin, voit aina syytää markkinatutkimusta sen sijaan että joutuisit itse kantamaan vastuun.

Epävarmuus on kuitenkin hyvästä. Silloin kun tunnet epävarmuutta, tiedät että olet tekemässä jotain minkä lopputuloksesta et ole varma. Saatat epäonnistua, ehkä jopa joutua naurunalaiseksi. Oleellista on kuitenkin että tulet oppimaan jotain. Opit jotain uutta, jotain mitä et tiennyt aikaisemmin. Ei kukaan meistä tunne epävarmuutta puuhaillessaan rutiinitehtäviä, koska tiedämme tasan tarkkaan mikä niiden lopputulos on. Ei epätietoisuutta, ei epävarmuutta. Kuitenkin Ihmiset jotka kestävät epävarmuuden tuskan ja ovat valmiita tekemään päätöksiä tilanteessa jossa lopputulosta ei tiedä kukaan, ovat yleensä myös ihmisiä jotka menestyvät. He ymmärtävät, että epäonnistuminen on vain tuskallinen tapa oppia uutta. Useimmat maailman kuuluisimmista yrittäjistä ovat epäonnistuneet useita kertoja ennen kuin ovat löytäneet oman menestyksensä. Valitettavan usein näistä epäonnistumisista ei kuitenkaan puhuta, vaan ihmisille kerrotaan ainoastaan uskomaton menestystarina lahjakkaasta yrittäjästä joka älynsä turvin muutti maailmaa. Todellisuudessa taustalla on usein sarja vastoinkäymisiä ja laskematon määrä työtä ja epävarmuutta tulevaisuudesta.

Kun seuraavan kerran tunnet epävarmuutta, tiedät että olet jonkin jäljillä. Jatka kohti epävarmuuden aiheuttajaa ja saatat vielä yllättyä positiivisesti. Ja vaikka et, niin opit ainakin jotain mitä et olisi muuten oppinut.

 

Hallitsetko asiakassuhteita vai markkinointia?

Tämä kirjoitus on jatkumoa edelliselle postaukselleni.

Mikä on markkinoinnin tehtävä yrityksessä? Se ei ole yrityksen arvojen välittämistä potentiaalisille asiakkaille, eikä mitään muutakaan noin hienoa tai ylevää. Markkinoinnin tarkoitus on lisätä yrityksen myyntiä. Jos myynti kasvaa markkinoinnin seurauksesta enemmän kuin markkinoinnin kustannukset olivat, voidaan markkinointia pitää onnistuneena. Jopa brändimainonta, jolla on etuoikeus olla yritysmaailmassa yksi harvoista sijoituksista jolle kukaan ei oikeastaan osaa antaa minkäännäköistä tuotto-odotusta, tähtää lisämyyntiin syöttämällä arvoa yritykseen tai sen tuotteisiin kuluttajan silmissä.

Jostain syystä markkinoijat kuvittelevat, että helpoin tapa lisätä myyntiä on luvata asiakkaille enemmän. Tämä voi ehkä päteä lyhyellä aikavälillä, jolloin saadaan lyhytaikainen kasvupyrähdys myyntikäppyröihin kun uusia asiakkaita virtaa yritykselle. Mutta mitä tapahtuu, kun annettuja lupauksia ei lunasteta? Kun markkinointiosaston visio ei toteudukaan myymälässä tai palvelutilanteessa? Silloin kalliilla rahalla hankittu uusi asiakas pettyy, poistuu asiakkaiden rivistä ja huonoimmassa tapauksessa vielä purnaa aiheesta sosiaalisessa mediassa. Tällöin markkinoija ei hallinnut koko prosessia, vaan ainoastaan ulkoisen markkinoinnin. Tämä ei välttämättä ole pelkästään markkinoijan oma syy, sillä jos yrityksen ylin johto rajaa markkinoinnin omalle osastolleen hoitamaan pelkästään ulkoisia markkinointitoimenpiteitä, on markkinoija aseeton.

 

Customer Relationship Lifecycle malli havainnollistaa asiakassuhdeprosessin kokonaisuudessaan (C. Grönroos, Service Management and Marketing)

 

Ohessa on Service Management and Marketing kirjasta ottamani kaavio joka havainnollistaa asiakassuhdeprosessin kokonaisuutena. Jos markkinoija keskittyy pelkästään kaavion “initial stage” -vaiheeseen herättelemään asiakkaiden mielenkiintoa ulkoisilla markkinointitoimenpiteillä, ei hän ota huomioon, että yrityksen markkinointi jatkuu aina ostoprosessista tuotteen tai palvelun käyttöön asti. Monimutkainen hinnoittelu, sekava tilauslomake, huono myyjä tai epäselvät ohjeistukset voivat kaikki vetää yrityksen laatumielikuvan vessanpöntöstä alas paljon ennen kuin yritys on saanut euroakaan. Tällöin kyseisen henkilön mielenkiinnon herättämiseen käytetyt eurot ovat menneet hukkaan. Hallitsemalla asiakasprosessin kokonaisuutena, voidaan luoda kestäviä asiakkuuksia joiden hankkimiseen laitetut eurot eivät valu viemäriin.

Jos jokaista asiakassuhteen vaihetta ei hallita, ei yritys todellisuudessa hallitse omaa markkinointiaan.

 

 

(Tämäkin kirjoitus perustuu Christian Grönroosin luentoihin, sekä hänen kirjaansa Service Management and Marketing)

Markkinointi ei kuulu vain markkinointiosastolle

Markkinointi kuuluu koko organisaatiolle. Silti organisaatiossa useimmiten ainoat ihmiset joita pidetään markkinoinnista vastuussa sijaitsevat markkinointiosastolla. On helppo tuudittautua ajatukseen, että markkinointi on prosessi jonka voi jättää yhden osaston vastuulle ja antaa muiden osastojen elää välinpitämättömyydessä.

Totuus on kuitenkin että kaikki kontakti missä asiakas on yrityksen kanssa, on markkinointia. Kun tuote tai palvelu ei ole toiminut tyydyttävällä tavalla ja asiakas soittaa vikapalveluun, se on yrityksen markkinointia (terveiset vaan telekommunikaatioyrityksille jotka rankaisevat asiakasta veloittamalla tästäkin palvelusta). Kun asiakas on tekemisissä työhönsä kyllästyneen laskutushenkilön kanssa, on se yrityksen markkinointia. Asiakkaalle on täysin merkityksetöntä kenen yrityksen henkilön kanssa hän on tekemisissä, jokainen kohtaaminen vaikuttaa hänen käsitykseensä yrityksestä joko positiivisesti tai negatiivisesti. Jokainen asiakasrajapinnassa toimiva henkilö on yrityksen markkinoija.

Kaiken lisäksi markkinointispesialistit, eli ne henkilöt joiden täysipäivästä työtä on suunnitella markkinointia, eivät edes välttämättä tapaa asiakkaita. He saattavat elää täydessä tietämättömyydessä asiakkaidensa todellisista motiiveista, sillä useimmiten minkäännäköistä kommunikaatiota asiakasrajapinnassa toimivien kanssa ei ole. Todellisuudessa markkinointi ei ole prosessi, jonka voi eriyttää muusta organisaatiosta. Markkinointi on ajattelutapa, jonka lähtökohtana tulisi olla ajatus siitä mikä luo asiakkaalle arvoa ja kuinka heitä voidaan palvella parhaalla mahdollisella tavalla organisaation jokaisella askeleella, koskien jokaista työntekijää toimiston harjoittelijasta toimitusjohtajaan.

Tällaista ajattelutapaa ei voi eriyttää yhdellekään osastolle.

Tekstini perustuu pitkälti Service Management and Marketing kirjaan (http://www.amazon.com/Service-Management-Marketing-Customer-Competition/dp/0470028629) sekä kirjan kirjoittajan Christian Grönroosin luentoihin.

Kehitytkö vai puuhailetko?

Palasin koulun penkille kuun alussa ja koin pienen kulttuurishokin. Yht’äkkiä 40 tuntia viikossa toimistolla vaihtuikin 15 tuntiin luennoilla. Tämä ei tietenkään tarkoita, että työmäärämme jäisi 15 tuntiin viikossa, vaan sitä että lähes kaiken työn teemme omalla ajallamme, silloin kun haluamme. Johan laittoi ahdistamaan, kun työaika ei enää ollutkaan riippuvainen kellosta vaan omasta kyvystä lukea, eritellä ja analysoida.

Todellisuudessahan jokainen haluaisi lisää vapautta. Vapautta tehdä asiat silloin kun ne itselle sopii, sieltä käsin mistä itse haluaa. Nopeasti kuitenkin ymmärsin kuinka riippuvaiseksi olin tullut arkirutiineistani. Kun menin joka aamu toimistolle ja noin kahdeksan tuntia myöhemmin lähdin kotiin, pystyin toteamaan että olen tehnyt päivän työt ja nyt voin keskittyä muihin asioihin. Todellisuudessa tuosta kahdeksasta tunnista suurin osa kuluu rutiinitöihin, niihin hommiin jotka eivät vaadi aivoilta hirveästi liikaa ajattelua ja jotka hoituvat melkeinpä automaatiolla. Puhumattakaan Facebookista, sähköpostin kanssa näpertelystä, kalenterikutsujen erittelystä ja päivän lounaspaikan valintaan liittyvistä ongelmista. Jos jokaisen työpäivän päätteeksi olisin kysynyt itseltäni: “mitä uutta minä tänään opin?” olisi yksittäisen päivän saldo voinut jäädä suhteellisen triviaaliseksi.

Työssä ollessasi kehität kokoajan ammatillista osaamistasi, mutta osaatko myös katsoa oman toimialasi ulkopuolelle ja haastaa itseäsi ajattelemaan? Aivan kun muutkin lihakset, aivot kehittyvät eniten kun viet ne oman mukavuusalueesi ulkopuolelle. Opiskelu on aina raskasta, oli se sitten omatoimista tai yliopistollista, mutta kehitys ei tapahdu Farmvilleä pelaamalla työpaikalla. Todellinen kehitys vaatii aikaa ja vaivaa, puuhailu ei.

Blogi takaisin telakalta

Niin se näköjään menee, että kun hetkeksi keskität huomiosi toisiin asioihin niin blogiprojektit tuntuvat jäävän pölyttymään nurkkaan. Nyt on kuitenkin korkea aika puhaltaa pölyt pois ja jatkaa kirjoittamisprojektia. Osittain tauko johtui myös suurehkoista muutoksista elämässäni, sillä työsuhdestatukseni muuttui työläisestä takaisin opiskelijaksi! Kahden vuoden päästä tarkoitukseni olisi valmistua kauppatieteiden maisteriksi, mutta ei mennä vielä asioiden edelle.
Koska opiskelen pääaineenani markkinointia, tulevat kirjoitukseni todennäköisesti keskittymään jatkossa hieman enemmän markkinointiin kuin mediaan tai mainontaan. Mahdollisesti myös akateemisiin tutkimuksiin, kerta joudun niihinkin tutustumaan. Toki jatkan myös totutulla linjalla, jossa kirjoitan täysin aiheen vierestäkin jos vain keksin mielenkiintoisen kirjoitusidean.

Mukavaa syksyn jatkoa!

En tykkää, enkä jaa

“Tykkää sekä jaa, niin osallistut arvontaan!” on ilmestynyt Facebook -seinälleni pelottavan usein viime aikoina. Tarjolla on kaikkea koiranruoasta tatuointeihin, sekä lahjakorteista kahvipapuihin. “Vain yksi klikkaus ja ne voivat olla sinun!” Pienet yritykset tuntuvat keksineen kultaisen tien suoraan kuluttajan silmien alle minimaalisella budjetilla, mutta ohessa kerron miksi tämän tyyppinen Facebook markkinointi ei vain yksinkertaisesti toimi.

Ensinnäkään, et tiedä tykkäävätkö sivuistasi ihmiset jotka ovat kiinnostuneet tuotteistasi, vai ihmiset jotka ovat kiinnostuneet ilmaisesta tavarasta. Jälkimmäisiä et tarvitse, ensimmäisiä sitäkin enemmän. Pelkkä Facebook -fanien määrä ei myöskään ole hyvä mittari kampanjan onnistumiselle. Haluat mitata myyntiä, et virtuaalisia klikkauksia, ne kun eivät automaattisesti käänny oikean maailman rahaksi.

Kun olet kampanjasi avulla kerännyt suuren määrän tykkääjiä FB -sivuillesi, oletko miettinyt mitä sen jälkeen? Ammutko heidän sivunsa täyteen markkinointiviestejäsi, kunnes he kyllästyvät ja piilottavat julkaisusi tai poistavat tykkäämisensä kokonaan? Sosiaalinen media on interaktiota ja sinun tulisi tarjota heille jotain tykkäämisen arvoista. Koiranvälinekauppa voi tarjota koiranhoitovinkkejä, kahvivalmistaja faktoja ja tietoa kahvista. Tärkeintä on puhua kohderyhmäsi äänellä, ei markkinointiosaston ylihiotulla geneerisellä äänellä.

Muista, että olet roskapostia useimmille ihmisille. En halua nähdä mainostasi Facebookissani, etenkään jos en edes kuulu kohderyhmääsi. Voisitko kerätä ihmisiä sivuillesi jollain järkevämmällä tavalla, esimerkiksi mainostamalla paikassa jossa kohderyhmäsi viettää aikaa?

Ehkäpä tärkeimpänä syynä on se, että kyseinen mainonta on Facebookin sääntöjen vastaista. (Lue lisää: http://www.snoobi.fi/blogi/onko+facebook-kampanjasi+saantojen+vastainen ) Riskeeraat yrityksesi FB sivujen katoamisen bittiavaruuteen kun rikot heidän sääntöjään. Tällä hetkellä FB ei juurikaan puutu yritysten markkinointiin, mutta tiukemmat ajat ovat varmasti edessä.

Haluat saada FB:ssä laadullisia kontakteja, ihmisiä jotka tykkäävät brändistäsi muustakin syystä, kuin ilmaisen tavaran toivossa. Määrä ei korvaa tässäkään tapauksessa laatua. Älä luo kilpailuja joilla saat ainoastaan hännystelijöitä, vaan luo merkityksellistä sisältöä jolla saat faneja. Se on tykkäämisen arvoinen asia.

Synnynnäistä lahjakkuutta ei ole olemassakaan

Ylläoleva lause on kärjistys. Tottakai toiset ihmiset ovat synnynnään lahjakkaampia kuin toiset, mutta tälle lahjakkuudelle  annetaan liikaa painoarvoa. On helppo tuudittautua ajatukseen, että on lihava, koska se on geeneissä tai että on vain yksinkertaisesti liian kömpelö pelaamaan jalkapalloa. Useimmiten kun puhutaan nuorista urheilijalupauksista, tapana on puhua lahjakkaimmasta pelaajasta sitten edellisen lupauksen lunastaneen urheilijan. Annetaan siis ymmärtää, että näillä nuorilla lupauksilla on jokin synnynnäinen lahja, joka meiltä taviksilta puuttuu.

Miksi sitten toiset menestyvät paremmin kuin toiset? Asiaa tutkittiin Berliinin musiikkiakatemiassa 90 -luvun alussa. Akatemian professorit jakoivat viulistioppilaat kolmeen ryhmään: parhaisiin, johon kuuluivat ne tähtiopiskelijat joiden oletettiin olevan tulevia maailman luokan sooloartisteja. Toiseen ryhmään kuuluvat olivat pelkästään hyviä ja kolmas ryhmä olivat niitä, jotka eivät todennäköisesti ikinä tule menestymään ammattimuusikkoina, vaan päätyvät todennäköisemmin musiikinopettajiksi kouluihin.

Jokaiselta kokeeseen osallistuvalta kysyttiin sama kysymys: kuinka monta tuntia olet harjoitellut koko elämäsi aikana? Lähes kaikki aloittivat suunnilleen viisivuotiaina ja harjoittelivat noin kaksi – kolme tuntia viikossa. Kuitenkin jo kahdeksan vuoden iässä alkoi ero olla näkyvissä, ne jotka tulisivat päätymään parhaaseen A-luokkaan olivat alkaneet jo silloin harjoitella enemmän. Kaksitoistavuotiaina he harjoittelivat jo 8 tuntia viikossa, neljätoistavuotiaina 16 tuntia jne. kunnes kaksikymmentä vuotiaina he harjoittelivat 30 tuntia viikossa.

Itseasiassa kaksikymmentävuotiaina parhaimman A-luokan viulistit olivat harjoitelleet yhteensä 10 000 tuntia, siinä missä heidän vähemmän menestyneet opiskelijakollegansa olivat keränneet harjoitusta ainoastaan 8000 ja 4000 tuntia. Sama testi tehtiin pianisteilla ja sama kaava toistui, parhaimmat olivat harjoitelleet pienestä pitäen enemmän kuin muut.

Tämä tuntuu tietenkin täysin loogiselta, mitä enemmän harjoittelet sitä paremmaksi tulet. Mielenkiintoiseksi tutkimuksen tekeekin se, että tutkijat eivät löytäneet yhtäkään luonnonlahjakkuutta. Ei yhtäkään ihmistä, joka olisi kuulunut parhaaseen eliittisoittajien luokkaan harjoittelematta tuota 10 000 tunnin määrää. Eivätkä he myöskään löytäneet yhtäkään opiskelijaa, joka olisi harjoitellut tuon 10 000 tuntia kuulumatta parhaaseen luokkaan. Kun opiskelijat olivat tarpeeksi lahjakkaita, että he tulivat valituksi arvostettuun musiikkikouluun, ainoa mikä ratkaisi oli harjoituksen määrä. Parhaimmat kun harjoittelivat yli kaksi kertaa enemmän kuin häntäpään opiskelijat.

Tätä taustaa vasten, tuntuu erikoiselta että ihmisistä puhutaan luonnonlahjakkuuksina. Kuka tahansa, kuka on tarpeeksi lahjakas(et voi olla viulisti, jos sinulla ei ole kahta kättä tai matemaatikko ilman että ÄO:si on riittävä) voi menestyä, kunhan on valmis harjoittelemaan vaaditun määrän ja se riittävä määrä on noin 10 000 tuntia.
(Lähde: Malcom Gladwell: Outliers: http://www.amazon.co.uk/Outliers-Story-Success-Malcolm-Gladwell/dp/1846141214 )

Raikas blogikirjoitus

Edellisestä kirjoituksestani on kulunut hävyttömän paljon aikaa. Olin lomalla ja minulla oli harhainen luulo siitä, että kun minulla kerrankin olisi kunnolla aikaa, saisin varmasti kirjoitettua huomattavan paljon. Todellisuus on usein (kuten tässä tapauksessa) toinen; mitä enemmän minulla on aikaa, sitä vaikeampi sitä on käyttää mihinkään hyödylliseen. Joten sen sijaan että olisin kahlannut businesskirjoja uusien ideoiden toivossa, tyydyin dekkarien lukemiseen. Ehkä ihan virkistävää vaihtelua.

Mutta nyt itse aiheeseen: luettuasi tämän kirjoituksen otsikon, mietit varmaan että kyseessä on imelä kesäkirjoitus, jossa kehoitetaan syömään makkaraa ja sulkemaan tietokone edes hetkeksi. Miten blogikirjoitus edes voisi olla raikas? Luet tätä todennäköisesti sisätiloissa, kenties jossain tunkkaisessa konttorissa jossa automatisoidun ilmastoinnin hurina yhdistyy kollegasi radiosta pauhaaviin kesämainoksiin, jotka aiheuttavat ostohalukkuuden sijasta halua kietaista hiiren johto kaulasi ympäri ja hypätä ikkunasta. Jos et, niin onneksi olkoon. Raikasta tästä ei nyt kuitenkaan saa tekemälläkään.

Näin viikonloppuna Citymarketissa hedelmäosastolla myynnissä olevan pirteitä sitruunoita. Olin niin hämmentynyt, että otin tilanteesta kuvan. Lisään sen tähän myöhemmin. Voiko sitruuna olla pirteä? Eikö pirteä ole adjektiivi joka kuvaa ihmistä tai mielentilaa? Voiko sillä kuvata myös hedelmää? Millainen on pirteä sitruuna? Entä eroaako se jotenkin normaalista sitruunasta? Matkaani tarttui pirteitä sitruunoita ja mielestäni ne maistuivat ihan vain normaaleille sitruunoille Gin Tonicissani. (Huom, en ostanut pirteitä sitruunoita siksi että ne olivat pirteitä, vaan siksi että halusin niitä Gin Tonicciini. Hedelmän mielentila ei vaikuttanut ostopäätökseeni.)

Toisaalta kukapa ei olisi pienenä syönyt ravintolassa nauravia nakkeja, tai muita tunteentiloilla kuivailtuja ruokia. Ehkä tämä on vain jatkumoa sille. En tosin usko, että kovin moni tekee hedelmien ostopäätöksensä hedelmän tunnetilojen, vaan omiensa perusteella.

PS: Jos se on mitenkään mahdollista, lienee ehkä sittenkin ihan fiksua paistaa makkaraa ja sulkea tietokone näin keskikesällä. Toisaalta nykyään tablettien ja älypuhelinten aikakaudella voi makkaraakin paistaessa samaan aikaan Twiitata Foursquarepäivityksensä, jossa ilmoittaa miten hienoa Suomen luonto voikaan olla. Hyvää kesää siis kaikille!